Kirje osakkeenomistajille Päivitetty 17.04.2008

Kirje osakkeenomistajille

Hyvät osakkeenomistajat,

Vuosi 2007 oli jälleen ennätyksellinenWärtsilän nykyisten toimintojen osalta. Uusien tilausten määrä kasvoi 22 ja liikevaihto 18 prosenttia. Liikevoittoprosentilla mitattu kannattavuus nousi 0,1 prosenttiin. Ja paras on vielä edessä. Kuuden miljardin euron tilauskanta lupaa liikevaihdon kasvavan voimakkaasti ja kannattavuuden paranevan myös vuonna 2008. Vuodesta 2008 tulee kiireinen kaikille 16.000 wärtsiläläiselle.

Hyvä kysyntä on luonnollisesti myötävaikuttanut menestykseen. Laivatilausten määrä kasvoi nyt jo kuudetta perättäistä vuotta. Useita vuosia kestänyt energiainvestointien laiminlyönti tai riittämättömyys näkyi voimalatilausten voimakkaana lisäyksenä. Odotamme tilausaktiviteetin pysyvän hyvänä ainakin vuoden 2008 alkuosan, kun vahva voimalakysyntä tasoittaa mahdollista laivojen voimajärjestelmien kysynnän heikkenemistä. Laivojen ja voimaloiden hyvä käyttöaste luo pohjaa huoltotoimintojemme kehittämiselle ja vahvalle kasvulle.

Tuotekehityksen painopiste ympäristössä

Wärtsilä on viime vuosina kasvanut johtavaksi huoltopalvelujen toimittajaksi laajalla rintamalla, joka käsittää laivat ja niiden koneet sekä voimalaitokset. Tämä asema, yhdessä edistyksellisten,  ympäristön kannalta kestävien öljy- ja kaasumoottorien ja voimaloiden, tehokkaiden potkuri-järjestelmien ja automaatioratkaisujen kanssa, tekee meistä halutun kumppanin. Pidämme tuotteittemme ympäristöominaisuuksien kehittämistä ei vain välttämättömyytenä tai mahdollisuutena vaan itse asiassa velvollisuutenamme johtavana meriliikenteen laitetoimittajana ja globaalina voimalatoimittajana. Tästä seuraa, että moottorien hyötysuhteen parantaminen sekä pakokaasujen puhdistaminen ja polttokennoteknologia ovat korkealla sijalla tutkimus- ja kehitysohjelmissamme.


Kokoonpanokapasiteetin lisäys tukee kasvua

Hyvän kysynnän hyödyntäminen ja samalla lisäarvon tuottaminen asiakkaillemme edellyttää tarkkaa kotitöiden tekemistä. Olemme lisänneet tuotantokapasiteettia vuoden aikana. Suurimmat kehitys-kohteet olivat moottorivalmistus Triestessä, Italiassa ja Vaasassa sekä potkuri- ja ohjauspotkuri-valmistus Drunenissa, Hollannissa sekä Kiinassa. Pääpaino on ollut kokoonpanossa. Investoinnit nousivat 166 miljoonaan euroon vuoden 2006 107 miljoonasta eurosta. Alihankkijamme ovat puolestaan käynnistäneet omia investointiohjelmiaan, joiden arvo on vähintäänkin samansuuruinen. Nopea kapasiteetin kasvattaminen koko toimitusketjussa on ajoittain johtanut toimitushäiriöihin, joiden seurauksena toimitustarkkuus ja kyky reagoida asiakkaiden toiveisiin on vaikeutunut. Arvioimme, että toimitusketju on hyvin kuormitettu myös vuonna 2008.

Strategista työjärjestystämme hallitsee kolme osa-aluetta:

• Tuote- ja palvelutarjontamme laajentaminen niin tuotteitten lukumäärän ja laadun kuin maantieteellisen kattavuudenkin suhteen

• Palvelujemme ja tuotteittemme ympäristöominaisuuksien parantaminen

• Osaavan henkilöstön saatavuus kaikkialla maailmassa kasvun tukemiseksi

Wärtsilä toimii määrätietoisesti näillä alueilla asiakkaiden luottamuksen ylläpitämiseksi ja kasvun tukemiseksi. Tässä onnistuminen määrittelee asemamme johtavana toimittajana näillä vaativilla markkinoilla. Haluan kiittää asiakkaitamme luottamuksesta ja tuesta,  henkilöstöämme sitoutumisesta yritykseen ja työhön sekä osakkeenomistajiamme heidän luottamuksestaan yritystämme kohtaan.

 

Ole Johansson
Konsernijohtaja